-elämä jaksaa hymyilyttää-

Täälläpäin on ollut yllättävän mukavat kelit. Vaikka pakkanen onkin kiristynyt jonkun verran (viime yönä oli -13!), niin aurinkokin on silti jaksanut paistaa. Silloin minäkään en pistä pikku pakkasta pahakseni. Onkohan olemassa ainuttakaan ihmistä, jota aurinko ei piristäisi? Itseäni se on piristänyt jopa sen verran, että olen saanut itseni raahattua sille lenkille jopa kahtena päivänä viikossa! Voi kuulostaa vähältä, mutta pitkään aikaan liikkumattomalle ihmiselle se on jo suuri saavutus. Ja eikös se sanontakin kuulu, että parempi vähän kuin ei ollenkaan? Myönnän, muokkasin tuon omaksi versiokseni alkuperäisestä parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta toimii se varmasti näinkin päin.

Olen nyt muutaman päivän aikana fiilistellyt tätä tulevaa kevättä ja tulevaisuutta ylipäätään. Jos joku on Iltalehteä tai Iltasanomia seurannut, niin on varmaan tietoinen siitä että abit puurtavat tällä hetkellä ylioppilaskirjoitusten parissa. Koska itsekin valmistun vasta tänä vuonna, on minullakin ollut kirjoituksia. Viime syksynä kirjoitin englannin ja äidinkielen, nyt syksyllä olen kirjoittanut ruotsin ja yhteiskuntaopin. Enää olisi jäljellä huomisen filosofian kirjoitukset. Ja tiedättekö, olen jo nyt helpottunut. Suurin osa urakasta on jo takana, enää yksi edessä. Ja sen jälkeen se on ohi! Toki sitten alkaa myös pääsykokeisiin valmistautuminen, mutta en halua ottaa stressiä siitä(kin) jo nyt. Haluan iloita siitä että olen melkein maalissa. Maaliviiva näkyy jo, nyt tarvitaan se viimeinen loppurutistus. Sitten saa lysähtää maahan makaamaan ja iloita suorituksestaan. Palautusviikon jälkeen voi sitten kohdentaa katseen kohti uusia kisoja. Siihen asti on lupa levätä.

Voi raukkaa, liekö ollut orava aikanaan?

Jotenkin nämä viimeiset viikot ovat olleet itselleni erittäin mukavia. Vaikka sitä luulisi että tämä aika on abeille erityisen stressaavaa, niin itse en taida siihen joukkoon kuulua. Johtuneeko kenties siitä, että olen itse muutaman vuoden vanhempi kuin nyt normaalisti kirjoittava ikäluokka. Ehkä olen vain päässyt sen stressivaiheen yli. Loppujen lopuksi, elämässä on kaikella tapana järjestyä, otti siitä sitten hirveää stressiä tai ei. Toki voi olla, että lisääntyneellä auringon valollakin on osuutensa asiaan. Olen kyllä ehdottomasti täysin kesä ihminen. Pidän lämmöstä ja auringosta niin paljon, että Suomen pimeät talvet ovat kauheinta mitä tiedän. Pidän kyllä myös aurinkoisista talvipäivistä, kun lumipeite on paksuna peittänyt maan. Mutta pidän siitä vain kuukauden ajan, ja sitten saan tarpeeksi. Sen jälkeen kesä voi tulla takaisin.

Tämänkin aamun olen kuunnellut ihanan pirteitä biisejä/kappaleita/lauluja, miksi näitä nyt enää kutsutaan? Kyllä se vaan on niin, että juuri nyt olen oikein tyytyväinen elämääni. Olen saanut koulun vihdoin loppuun, niin kuin tavoite on ollut. Edessä siintää yliopiston pääsykokeet. Vieressä on mies joka kestää vieraassa maassa asumisen vuokseni. Minulla on osa-aikainen työpaikka, jonka avulla pärjäämme ihan hyvin taloudellisesti. Sain viime kuussa bonuksen hyvistä tuloksista, jonka ansiosta pystyin ostamaan itselleni uudet kevätkengät ja laukun. Niinkin pieni asia on minulle luksusta, ja saan siitä hyvin paljon iloa irti. Eihän minunkaan elämäni täydellistä ole. Päivittäin tulee vastaan negatiivisia asioita, ja joka päivä ikävöin Turkkia ja haaveileen Turkkiin muutosta. Vielä se ei ole mahdollista, joten se pitää vain kestää. Samoin ne negatiivisetkin asiat. Tänään halusin kuitenkin kirjoittaa positiivisista asioista elämässäni. Kai se on sallittua?

Rakennus ulkoapäin

Sisäänkäynti

Tie jota pitkin paikalle ajetaan

Käytin kuvituksena vuoden 2011 syyskuussa Fethiyestä ottamiani kuvia. Kävimme tuolloin vierailulla Yörük museossa, jossa on mahdollista syödä myös aamupalaa ennen kuin käy kiertelemässä museon puolella. Menimme siis aamupalalle, ja voi pojat, suosittelen ehdottomasti jos satutte siellä päin kulkemaan! Aamupala ei ole halvimmista päästä, sillä se maksaa 20 liiraa /per pää eli noin 6,50 euroa. Sillä hinnalla saat kuitenkin syödä rajattomasti kaikkea. Itse museo on ilmainen. Tämä Yörük museo sijaitsee Fethiyessä, Kargı kylässä, ja on kokonimeltään Enver Yalçın Yörük Müzesi. Keskustasta ajo kestää n. 20 minuuttia. Tässä seassa siis löytyy kuvia reissultamme.

Herkullinen aamupala

Aaseja ja kana.

 Paikalta löytyy myös eläinystäville katseltavaa, nimittäin aaseja ja kanoja! Kanoja vipelsi myös vapaana pihalla kissojen kanssa. Aasit olivat karsinoissa, jos oikein muistelen niin siellä taisi olla myös ankkoja, kuvia ei näemmä tullut otettua sen enempää.