-uudet alut-

Niin. Niitä tuntuu olevan vähän kaikilla ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä. Uusia alkuja tarvitaan aina jotta jokainen pääsee jatkamaan matkaansa siihen suuntaan mihin haluaa. Tällaisina aikoina aina aika ajoin pysähtyy miettimään sitä, mitä kaikkea elämä onkaan jo tuonut tullessaan ja mitä kaikkea sillä on vielä mahdollisesti tarjottavanaan. Ei alun välttämättä tarvitse tarkoittaa sitä, että pistää koko elämänsä uusiksi, vaan pienetkin muutokset voivat tuoda sitä toivottua töytäisyä kohti oikeaa suuntaa elämässä.

Vuosi täällä Istanbulissa kului aivan luvattoman nopeasti. Ikävä Suomeenkin on jo kova, mutta Istanbulilla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. Se on se kaupunki, jonka suloisilla kujilla voi harhailla päiviä ja siltikin löytää aina reittejä joita ei ole vielä koskaan nähnyt. Se on se kaupunki, joka tarvittaessa tarjoaa täydellistä hiljaisuutta, mutta tarvittaessa myöskin sitä suurkaupungeille ominaista äänten sekamelskaa. Täällä voi lähteä meren äärelle rauhoittumaan tai kivuta korkeisiin rakennuksiin ihailemaan kaupungin vilskettä. Täällä voi ihailla sitä elämää mitä Suomessa ei tule väkiluvun eikä kulttuurinkaan puolesta koskaan näkemään, mutta kuitenkin tietäen että aina pääsee tarvittaessa pakoon omaan koloonsa.

Istanbul jättää aina jälkensä siellä vieraileviin ihmisiin. Kaikilla se ei ole niin suuri, mutta jälki kuitenkin. Eräs tuttavani aikoinaan tokaisi että Istanbul on sellainen kaupunki jota joko vihaa tai rakastaa, välimaastoa ei oikein ole. Ja olen samaa mieltä hänen kanssaan. Istanbul hyvin harvoin jättää ketään täysin neutraaliksi. Oli kyse sitten ulkomaalaisesta tai paikallisesta, kaikilla on jonkinlaisia tunteita tätä kaupunkia kohtaan. Itse kuulun jälkimmäisiin, jotka ovat menettäneet sydämensä tälle lännen ja idän yhdistävälle kaupungille.

Vaikka tällä hetkellä Suomeen palaaminen tuntuukin järkevimmältä, niin tuntuu silti haikealta jättää Istanbul taakse. Vuosi on lyhyt aika tällaisessa paikassa, veikkaan että vuosikymmenkään ei vielä riittäisi. Vuoden aikana on tullut nähtyä niin paljon uusia paikkoja, joiden olemassa olosta ei ole ollut harmainta aavistustakaan. Tutustuttua paljon uusiin ja sitäkin ihanempiin ihmisiin, joita ei olisi osannut arvatakaan tuntevansa vielä viime vuonna. Koettua paljon sellaisia muistoja, joita sitten vanhana kiikkustuolissa voi muistella että kyllä minä silloin nuorempana näinkin tein.

Nyt kun on enää neljä päivää aikaa lähtöön, olen ruvennut aikatauluttamaan päiviäni erittäin tarkasti. Aikaisemminhan sillä ei ollut niin väliä ja kotona loikoilu oli mukavaa, kun aikaa oli kuitenkin loputtomasti. Nyt kun sitä ei enää olekaan, tuli pakottava tarve käydä monessa paikkaa vielä "viimeistä" kertaa. Viimeistä heittomerkeissä siksi että tokihan minä vielä takaisin tulen, mutta tunnen jotenkin pakottavaa tarvetta hyvästellä Istanbul kunnolla ennen kuin täältä taas lähden. Käydä vielä viimeisen kerran Istiklal kadun vilinässä ihailemassa tuhansia erilaisia ihmisiä kävelemässä vieri vieren. Käydä Bosporin salmella ihailemassa Euroopan ja Aasian välistä pientä kuilua, kalastajia joka päiväisissä hommissaan ja lenkkeilijöitä musiikit korvissaan.

Ei tästä kaupungista kirjoittamalla asiat lopu. Nytkin olen antanut ajatuksen virrata ja kirjoittanut mitä mieleen tulee, ja siltikin asiaa tuntuu olevan aina vaan lisää. Sellainen kaupunki se on se Istanbul. Vie mielenkin mennessään. Varsinkin nyt muuton partaalla on tullut ajateltua täällä vietettyä vuotta vieläkin tarkemmin. Mitä kaikkea olenkaan saanut kokea vuoden aikana, ja mitä tulevana vuonna olisi taas edessä. Pitää osata olla kiitollinen asioista jotka on omalle kohdalle sattunut, ja olen enemmän kuin kiitollinen että pääsin viettämään vuoden täällä. Seuraavaksi mietitään, mitä tuleva vuosi Suomessa tuo tullessaan, toivotaan tietenkin vain pelkkää hyvää. Hiukan jännittää taas takaisin paluu, mutta on tässä jo ehtinytkin tulla ikävä lumista talvea. Toivon vain että elämä rullaa eteenpäin niin kuin suunniteltu.

Keskiviikkona kävin yhdellä Istanbulin prinssisaarista, toisiksi suurimmalla saarella nimeltä Heybeliada eli Heybelin saari. Saarilla ei ole autoliikennettä ollenkaan vaan liikkuminen hoidetaan kirjaimellisesti hevosvoimin tai sitten kävellen tai pyöräillen, meikäläinen valitsi viimeisen vaihtoehdon jotta pääsin kiertämään saarta oman mielen mukaan rauhassa. Se oli mukava irtiotto Istanbulin hektisestä arjesta, saarella on nimittäin aivan erinäköistä kuin mitä kantakaupungissa. Aivan kuin pieni kylä jota reunustaa vihreät metsät ja sininen meri. Siellä sielu lepää ja koin pitkästä aikaa yhden mukavimmista päivistä, vain pyöräillen ympäri saarta, tutustuen sen eri teihin, syöden persikoita ja kovan nälän iskiessä ostaen basaarilta leipää jonka väliin saa valita haluamiansa täytteitä. Näin jopa yhden muuttolintulauman, siinä istuessani ja katsellessani näitä lintuja tiedostin että itsekin olen kohta muuttomatkalla samaan tapaan näiden lintujen kanssa, ja ajattelin että kyllä se muuttaminen tekee hyvää niin ihmisille kuin eläimillekin. Tuli tunne että nyt voi päästää irti vanhasta ja jatkaa kohti uutta. Tällaisia päiviä pitäisi olla useammin. 

-mihin aika kiitää-

Pitkästä aikaa meikäläinen löysi taas aikaa rauhoittua kirjoittamisen pariin. En edes jaksa laskea kuinka kauan viimeisestä kirjoituksesta on, mutta siksi on ehkä ihan hyväkin että en laittanut itselleni sen kummempia vaatimuksia kirjoitustahdin suhteen, onhan tämä loppujen lopuksi mukava harrastus niin kuin monella muullakin meistä kirjoittajista.

Täällä elämä rullaa tasaiseen tahtiin, samaan aikaan mikään ei ole muuttunut ja kuitenkin kaikki on muuttunut. Vuosi tulee kohtapuoliin täyteen täällä Turkissa ja nyt olisi pikkuhiljaa aika ruveta miettimään että mitäs nyt tänä vuonna tekisikään. Alunperinhän suunnitelmana oli aloittaa opiskelut tänä vuonna ja itse asiassa valmistauduinkin yliopiston pääsykokeisiin ja myöskin kävin pääsykokeissa Suomessa touko-kesäkuun vaihteessa, mutta jossain vaiheessa mieleni muuttui kokonaan sen suhteen mitä alaa haluaisin lähteä opiskelemaan enkä olisi enää ehtinyt valmistautua toisiin pääsykokeisiin joten ratkaisuna siis oli pitää toinen välivuosi jotta ehtii kunnolla valmistautua. Tämä tietenkin aiheuttaa taas lisää kysymyksiä liittyen siihen mitä tämän välivuoden aikana muuten tekisi? Tokihan opiskelu tulee olemaan myös kokopäiväistä hommaa, mutta olisi tässä vielä päätettävä mm. missä maassa tämän ajan viettäisi.

Aika täällä Istanbulissa on ollut ihanaa, mutta vähitellen rupeaa tuntumaan myös siltä että olikohan tässä ehkä jo tarpeeksi ainakin joksikin aikaa. Älkää ymmärtäkö väärin, Istanbul on ehdottomasti ihana kaupunki ja se todellakin antaa enemmän kuin ottaa, minkä takia allekirjoittanut itsekin on menettänyt sydämensä kokonaan tälle kaupungille. Mutta, se kuuluisa mutta, nyt kun olen täällä vuoden ehtinyt viettää, tuntuu siltä että maisemien vaihdos voisi olla taas paikoillaan. Suomi pyörii tietenkin vahvana vaihtoehtona mielessä, ja vaikka muualle lähteminen houkuttelisikin tässä vaiheessa luvattoman paljon esimerkiksi vapaaehtoistöihin Afrikkaan tai Etelä-Amerikkaan, niin tässä vaiheessa on pakko pitää realiteetit mielessä ja miettiä missä olisi oikeasti parhaat olosuhteet opiskella. Jos lähden vapaaehtoiseksi niin on hyvin kyseenalaista jaksanko töiden päätteeksi opiskella pääsykokeiden vaatimaa määrää vielä työpäivän päälle. Suomesta olisi luultavasti helpompi löytää osa-aikaisia töitä jolloin myös opiskeluun jäisi aikaa.

Turkkiin jääminen olisi toki toinen vaihtoehto, mutta niin kuin sanoin niin vaihtelu virkistää ja tällä hetkellä Istanbuliin jääminen ei ole ensimmäinen vaihtoehto. Toistaiseksi siis Istanbul saa jäädä taakse ja meikäläinen jatkaa matkaa kohti uutta osoitetta, tuleeko se olemaan tuttu vai tuntematon jää vielä nähtäväksi. Tai oikeastaan sen piti jäädä nähtäväksi, mutta tämä postaus ehti pyöriä arkistoissa sen verran kauan että päätös ehdittiin jo tehdä ja meikäläisellä on tällä hetkellä jo olemassa paluulippu Suomeen syyskuun toinen päivä eli vähän yli viikon päästä. Työnhaku on jo kovassa käynnissä ja vähän jo innolla odotan tätä tulevaa vuotta. Tuntuu siltä että jokainen Turkissa vietetty vuosi kasvattaa ihmisenä vielä vähän enemmän, jokainen kokemusrikas vuosi on ollut kultaakin kalliimpi. Suomeen on mukava palata monta kokemusta rikkaampana, vuosi on loppujen lopuksi erittäin lyhyt aika mutta sinäkin aikana ehtii kokea vaikka mitä. Nyt laitetaan elämä taas joksikin aikaa rullaamaan Suomessa, katsotaan mihin elämä sieltä sitten johtaa.

 
Ehdin käydä kesän aikana myös eteläisemmässä Turkissa niin sanotulla Egean alueella, ja jos meikäläinen joskus tulevaisuudessa Turkkiin päätyy niin se tulee kyllä ehdottomasti olemaan jonnekin tälle alueelle. Kuvituksena siis tältä reissulta mereltä otettuja puhelinkuvia, ei tuohon turkoosin sävyjen vaihteluun kyllästy koskaan. Tätä jos jotain tulee sitten Suomesta ikävä.