No, aloitetaan sillä, että lapsen täytyy asua molemmissa maissa. Vaikka kuinka kotona puhuisi sitä omaa kieltään lapselle, niin se ei yksinkertaisesti riitä, kun lapsi ei sitä pääse itse käyttämään. Minun vanhempani asuivat Turkissa ennen syntymääni. Äitini kuitenkin halusi tulla synnyttämään Suomeen, joten näin tehtiin. Synnyin siis Suomessa, mutta muutaman kuukauden jälkeen syntymästäni palasimme Turkkiin. Ja asuin Turkissa aina 7-vuotiaaksi asti. Tuona aikana puhuin ihan täydellistä turkkia, niin kuin jokainen turkkilainen lapsi. Vaikka äitini puhui meille aina suomea, ja meillä oli kotona myös suomalainen au-pair tyttö, joka puhui myös kanssamme suomeksi. Silti turkki oli aina se vahva kieli. Totta kai ymmärsimme myös suomea, mutta ei samalla tavalla kuin turkkia. Olin aika perus kaksikielisen perheen lapsi, joka asui vain toisessa maassa. Toinen kieli oli äidinkieli, toista ymmärsi, mutta ei täydellisesti. Kävimme kyllä aina kesäisin Suomessa, mutta eihän se parin kuukauden reissu riitä paikkaamaan loppujen kymmenen kuukauden unohduksia.
Muutimme takaisin Suomeen kun täytin seitsemän. Ja millä tolalla se kieli silloin olikaan. Muistan vielä elävästi sen yön, kun tarkoituksenani oli pyytää äitiäni tuomaan vettä minulle. ''Äiti, toisitko mulle verta?''. Siis verta, ei vettä. En ikinä unohda äitini ilmettä sillä hetkellä, kun hän tajusi että haluankin vettä. Suomi oli heikoilla. No, asuin Suomessa 10 vuoden ajan. Sen kymmenen vuoden aikana kielet kääntyivät nurinpäin. Suomi muuttui äidinkieleksi, turkki jäi häviölle. En osannut enää laskea turkiksi. En osannut myöskään kuukausia turkiksi. Puhua kyllä pystyin, mutta en läheskään täydellisesti. Aina se toinen kieli rapistuu väjäämättä. Kymmenen vuoden jälkeen muutin vielä kahdeksi vuodeksi töihin Turkkiin. Ja tämä matka oli se, joka tasoitti molempien kielien väliset erot. Koska aikaisemmin turkki oli äidinkieleni, jonka jälkeen se vaihtui suomeksi, niin Turkissa oli taas helppoa omaksua ''vanha'' äidinkieli. Se vain vaati yhtä paljon asumista molemmissa maissa. Suomessa vuosia kertyi 10, Turkissa 8, jonka jälkeen kielet vasta tasoittuivat. Aika tasavertainen luku.
Nykyään siis puhun yhtä hyvin molempia kieliä. Harmillisen usein se ei kuitenkaan mene näin. Minulla on monia puoliksi suomalaisia, puoliksi turkkilaisia ystäviä jotka asuvat Suomessa, eivätkä osaa turkkia ollenkaan. Ja on muutamia, jotka osaavat vähän, ehkä samaa tasoa kuin mitä koulussa opetettavia kieliä opiskelevat osaavat. Sitten on taas puoliksi suomalaisia, puoliksi turkkilaisia ystäviäni, jotka asuvat Turkissa. Heillä taas suomenkieli on erittäin heikko. Jotkut eivät osaa ollenkaan, suurin osa osaa jotain, mutta ei esimerkiksi pysty taivuttamaan sanoja. Ja minua harmittaa heidän puolestaan. Vain yhden kielen taitaminenhan ei mielestäni ole koskaan lapsen vika, vaan vanhempien. Koska se on vanhempien vastuulla järjestää asiat niin, että lapsella on mahdollisuus molemmat kielet oppia. Valitettavan usein vanhemmat eivät viitsi vaivautua, tai muista syistä käytä toista äidinkieltä ollenkaan. Olen ollut todella onnekkaassa asemassa, koska äitini on aina puhunut meille suomea ja isäni turkkia. Ja olemme saaneet asua molemmissa maissa, jonka takia molemmat kielet ovat vahvoja. Joskus edelleen törmään kysymykseen siitä (itse asiassa aika usein), kumpaa kieltä osaan paremmin. Vastaan, että molempia. Ennen olisin saattanut sanoa, että suomea tai turkkia.
Oma mielipiteeni on se, että kahta kieltä voi osata vaikka osuisikin vain toisessa maassa, mutta ei koskaan yhtä hyvin. Se toinen kieli jää aina huonoksi, heikoksi. Se vain on totuus, että toisessa maassa toinen kieli aina unohtuu. Ja puhun nyt omasta kokemuksestani. Eihän sitä silloin pienenä ymmärrä, mutta nyt kun katsoin taaksepäin, ymmärrän kuinka tärkeää molemmissa maissa asuminen on ollut. Sukuloidessa on aina ihmetelty, kuinka hyvin puhumme turkkia/suomea. En voi ikinä kiittää tarpeeksi perhettäni siitä, että olemme saaneet mahdollisuuden puhua molempia kieliä. Se on monikulttuuriselle ihmiselle rikkaus, ymmärtää molempien maiden kulttuureja, joihin kieli vahvasti kuuluu.
Kuulisin kyllä mielelläni jos jollakulla on erilaisia kokemuksia, onko joku oppinut molemmat kielet yhtä hyvin asumalla vain toisessa maassa?
Kiinnostava aihe, olisi kyllä kiva kuulla lisää kaksikielisten kommentteja. Minua eniten huolettaa se, että mahdollisesti tulevat lapsemme eivät opi suomea tarpeeksi hyvin. Jos ja kun kaikki menee hyvin, niin en ole edes harkinnut että joskus muuttaisimme Suomeen. Tämäkin voi toki muuttua ajan kanssa. Kaipa nämäkin on yksilöstä kiinni, tunnen erään joka on kyllä oppinut toisen kielen myös lähes äidinkielen tasolle, vaikka ei ole maassa ikinä asunut, pidempiä vierailuja lukuunottamatta. Samoin Turkissa tiedän monia monikulttuurisia pareja, joiden lapset puhuvat jo pieninä kahta kieltä, tietenkin jompikumpi on aina se vallitsevampi kieli. Täytyy vain toivoa parasta, ikinä en tule luovuttamaan suomen kielen suhteen! Miehenikin on kaksikielinen, tämä on aihe mikä jaksaa meitä aina puhututtaa.
VastaaPoistaMinua itseäni kiinnostaisi aivan hirveästi kuulla heidän tarinansa jotka ovat molemmat kielet oppineet asumalla vain toisessa maassa, itselläni kun valitettavasti on vain tuttavia joilla se kieli on joko tai. :/ Ja aivan varmasti kannattaa sitä suomea jauhaa viimeiseen asti, vaikka muuttosuunnitelmia Suomeen takaisin ei olisikaan (niin kuin ei meilläkään näiden opiskeluvuosien jälkeen), niin ehdottomasti haluan että omat tulevat lapseni hallitsisivat myös suomenkielen. Tokihan se on myöskin yksilöstä kiinni, niin kuin sanoit, mutta ainakin tietäisi vanhempana tehneensä kaikkensa sen eteen. Istanbulissa ainakin joskus järjestettiin joitain lasten Suomi -kerhoja, kai niistäkin on jotain hyötyä?
PoistaNiin no siis ei se kieli tietenkään yhtä hyvää ole kuin äidinkieli suomi, mutta puhuu kuitenkin äitinsä ja sukulaistensa kanssa pelkkää vierasta kieltä. Isä on suomalainen. Hän ei osaa kirjoittaa ollenkaan tätä kieltä kylläkään, että ainoastaan puhe onnistuu... Ellei asu molemmissa maissa, niin varmasti se toinen kieli jää aina hieman heikommaksi, kehittyyhän sekin vielä kun ikää tulee lisää... tämäkin tuntemani henkilö on melkein kolmekymppinen jo :)
PoistaVarmaan tärkeintä meille on, että yrittää mahdollisimman paljon pitää yhteyttä sukulaisiin Suomessa, ei luovuta sen suomen kielen kanssa ja yrittää pitää sitä yllä piirretyillä, kirjoilla jne. ja tietenkin olisi parasta jos samassa kaupungissa asuisi muita suomalaisia niin sitä kuulisikin enemmän :) Mutta varmasti se jää kuitenkin heikommaksi kuin turkki, sille ei voi mitään... Varmaan jostain kerhoistakin olisi hyötyä!
Minun mieheni äidinkieli on kurdi, alkoi oppimaan turkkia vasta koulussa, kun siihen aikaan kurdia ei saanut puhua. Nykyään on sitten turkki se vahvempi kieli ja kurdi lähes unohtunut, ei puhu sitä kuin tuolla kotikaupungissaan ja sielläkää ei kovin mielellään, kun ei ymmärrä sitä niin hyvin... :/
Hienoa kuitenkin että taitaa myös suomen kielen edes jotenkuten, siitä on varmasti paljon hyötyä. :) Ja olen samaa mieltä noiden tärkeimpien asioiden kanssa mtiä tulee kielen opettamiseen lapselle. Teillä tulee varmaan olemaan aikamoinen kielisekamelska, kun lapsi kuulee pienestä pitäen kolmea eri kieltä! Se on kyllä suuri rikkaus hänelle. Harmillista, että miehelläsi on kurdin kieli unohtunut jonkun verran, mutta niinhän se taitaa olla Turkissa yleisestikin, kun loppupeleissä turkki on kuitenkin se valtaväen käyttämä kieli. :/ Itsellänikin on muutamia tuttuja, joiden alkuperäinen äidinkieli on kurdi, mutta koulun aloitettuaan se on vaihtunut turkiksi ja jäänyt sitten sille tielle. Kurdia tulee puhuttua juurikin lähinnä siellä kotiseudulla, ja muualla sitten turkkia. Mutta se on kuitenkin hienoa että osaa edes jotain! Oletko itse ajatellut opetella sekä turkkia että kurdia?
PoistaNiin siis suomen osaa ihan äidinkielen tasolla ja tämän toisen kielen vain puheena :) En viitsi nyt paljastaa eräistä syistä että mikä kieli on kyseessä, mutta kirjoitusasu on kuitenkin niin erilainen että se olisi pitänyt ihan pienestä asti oppia kunnolla :) Vrt. kiina, intia, arabia jne. eli ei siis latinalaisilla aakkosilla :) Puhuu siis oikein sujuvasti tätä kieltä ja pärjää toisessa kotimaassaan kuin paikallinen, mutta lukea eikä kirjoittaa osaa.
PoistaItse en aio opetella kurdia muutamia fraaseja lukuunottamatta, eikä myöskään meidän lapset elleivät vanhempina halua oppia. Kolme kieltä tulee silti olemaan (suomi, turkki, englanti) läsnä jatkuvasti.. Valitettavaahan se on, mutta emme näe syytä sekoittaa heidän päätä lisää kielellä mitä he eivät tarvitse, kun turkki on kuitenkin valtakieli :) Mieheni sisarusten lapsetkaan eivät puhu kurdia ollenkaan, vaikka asuvat idässä eli valitettavasti se alkaa uudella sukupolvella jäämään pois kokonaan...
Voi vitsi, oon kyllä kateellinen kun sulla on ollut noin ihanteelliset lähtökohdat kielten oppimiseen! :) mulla ei ole mennyt niin hyvin, koska oon asunut lomia lukuunottamatta jotain 19-vuotiaaksi vain Suomessa. Ja koska vanhemmat erosi kun olin ihan pieni, niin ei isä ollut kieltä opettamassa. Itsenäisen opiskelun aloitin vasta täysi-ikäisenä, joten aika surkealla tolalla on asiat :D mutta viime kesän 5kk ja edelliskesän 3,5kk Turkissa opetti kieltä kyllä todella paljon, kun sitä pääsi käyttämään työympäristössä jne. Mutta aina talvisin se on ottanut takapakkia, koska turkin puhuminen on jäänyt nettiin.
VastaaPoistaKannattaa tosiaan olla ylepä tuosta kaksikielisyydestä, se on tosi huippu juttu :)
Tuo on kyllä aina harmillista, että jos toinen vanhemmista poistuu kuvioista niin väkisinkin se kieli lähtee siinä mukana. :/ Mutta pakko kyllä sanoa, että olen salaa ihaillut blogisi kautta sinnikkyyttäsi opetella turkkia vaikka vasta täysi-ikäisenä oppimisen aloititkin! Pointsit sulle. :) Turkissa vietetty aika on parasta oppimisen kannalta, väkisin tulee kieltä käytettyä, puhumattakaan siitä että sitä kuulee joka tuutista. :D Kaksikielisyys on aina ollut osa elämääni enkä varmaan ikinä voi tarpeeksi kiittää vanhempiani siitä. Mutta uskon että aikuisiälläkin ahkeralla opiskelulla on mahdollista kiriä menetettyjä vuosia, varsinkin jos on halukas oppimaan. :)
PoistaOnko sinulle koskaan esimerkiksi äidinkielen opettajat sanoneet suomen kielen taidostasi? Meillä aikoinaan opettajat saattoivat kommentoida kaksikielisten puheisiin/kirjoituksiin. En tiedä johtuuko kirjoitustyylistäsi, mutta et käytä ihan perinteisiä ilmaisuja blogissasi. Ikään kuin menet hiukan vaikeamman kautta.
PoistaHeipä hei anonyymi! Itse asiassa äikkä on aina ollut yksi lempiaineistani, olen myös lapsesta asti ollut aikamoinen lukutoukka, saatan lukea useammankin kirjan viikossa, voi olla että erikoinen kirjoitustyylini johtuu siitä. Jospa olen saanut liikaa vaikutteita kirjoista? En tiedä tarkoititko "vaikeimman kautta" menemisellä tätä? Myönnän kuitenkin että en puhu ollenkaan samalla tavalla kuin miten kirjoitan, ne ovat ikään kuin kaksi eri kieltä minulle, ainakin ilmaisuksellisesti. Opettajat eivät juurikaan kommentoineet suomen kielen taitoani, ainoastaan ala-asteella ollessani meillä oli yksi opettaja joka kovasti jankkasi että "kyllä äikkä on varmasti sinulle vaikeampaa kuin muille", vaikka kuinka yritin väittää vastaan että ei ole. Silloin harmitti, koska omasta mielestäni olin hyvä äikässä, mutta kun opettaja väkisin yritti tehdä sinusta "huonoa", niin kyllähän se ottaa itsetuntoon. Tulipas pitkä vastaus! Toivottavasti sait selvää. :)
PoistaMielenkiintoista lukea kaksikielisyydestä kaksikielisenä kasvaneen näkökulmasta. Hienoa että olet oppinut molemmat kielen hyvin! Aina välillä mietityttää että mitä tästä kolmen kielen sopasta loppujen lopuksi syntyy.. Molemmilla lapsilla tuntuvat vielä toistaiseksi kaikki kolme kieltä olevan suht samalla tasolla. Vanhemman englannin lukeminen ja kirjoittaminen tosin meni toisen koulu vuoden aikana selvästi turkin ja suomen ohi. Puhe myös aksentillisesti hivenen. Suomessa olisi kuitenkin ikäisiään edellä, sillä olisi vasta aloittanut koulun tänä vuonna. Saa nähdä miten käy kun koulu vuosia tulee lisää. Nuorempi ei ole koskaan käynyt Suomessa ja vanhempikin on viettänyt siellä vain pari viikkoa koko elämässä aikana. Suomivieraita ei ole eikä Suomeen Skypettelyä, joten siihen nähden mielestäni kohtuullisesti oppineet ilman maassa asumista, mutta tämähän voi vielä helposti muuttua.. Olemme miettineet suomalaista aupairia, mutta koska kotikielemme mieheni kanssa on turkki enkä ole sitä kovin innokas vaihtamaan englantiin käytännön ja lasten turkin ylläpitämisen vuoksi, luulen ettei suomalaisen, mutta turkkia ainakin jonkin verran ymmärtävän aupairin löytäminen Iso-Britanniaan olisi itsestään selvyys..
VastaaPoistaMukavaa että tykkäsit! Kyllähän se kielten sekamelska aluksi saattaa tuntua hyvin hankalalta, varsinkin kun teillä on kolme kieltä opeteltavana. Yleensä koulun alkaessa se koulukieli ja asuinmaan oma kieli kiilaa edelle, toinen (tai kolmas) kieli ei suinkaan unohdu mutta jää heikommalle. Teillä on kuitenkin suomi ilmeisesti todella hyvällä mallilla, verrattuna siihen ettei Suomessa ole tuon enempää käyty. Aksenttihan on siitä harmillinen juttu että se jää melkein pakostakin jos oppii kielen ilman että kasvaa kyseisessä maassa, itsekin saan aina aika ajoin Turkissa kommenttia siitä että puheestani kuulee että on ole kasvanut Turkissa, kuulemma nimenomaan aksentin takia. Yritän vielä nykyäänkin sitä työstää. :) Suomalainen au-pair olisi kyllä todella hyvä juttu, Iso-Britanniaan olisi varmasti monia halukkaita lähtijöitä, mutta mikäli turkkiakin pitäisi ymmärtää niin sellainen henkilö onkin sitten jo varmasti hankalampi löytää. :/ Kannattaa kuitenkin laittaa ilmoitus joka tapauksessa, onhan meitä puoliksi suomalaisia ja turkkilaisia kuitenkin jo todella paljon! Kuka tietää, voisin itsekin harkita Iso-Britanniaan au-pairiksi lähtöä. :) Ainakin kielikriteerit täsmää!
PoistaAksenttia on vaikeampaa muuttaa aikuisiällä, muttei mahdotonta! Kieliyhdistelmäsi todellakin olisi täydellinen. Harmi vain että pidät väli vuotta tänä etkä ensi vuonna, mutta pidämpä mielessä :)
VastaaPoista