1 - Enää yksi kuukausi aikaa siihen, että saan painaa ylioppilaslakin päähäni ja kutsua itseäni virallisesti ylioppilaaksi. Johan tässä on aikaa kulunut, ensimmäisen kerran istahdin lukion penkille jo vuoden 2009 elokuussa. Josko ympyrä nyt vihdoin sulkeutuisi?
2 - Vuosien määrä, jonka vietin teini-ikäisenä Turkissa, siis tasan kaksi vuotta. Se syy, minkä takia lukio venähti. Voisin melkein kutsua parhaimmiksi vuosikseni tähän astisessa elämässäni.
3 - Sisaruskatraan määrä, yhteensä meitä on kolme. Minulla on kaksi pikkusisarusta, pikkuveli ja -sisko. Kumpikin kultaa kalliimpia, vaikka olemmekin varmaan huutaneet toisillemme useammin kuin nauraneet. Tai ehkä tasapuolisesti molempia?
4 - Neljä oli pienempänä onnenlukuni. Mitään onnekasta selitystähän tälle ei ollut, yhtenä päivänä vain päätin että neljä on nyt onnenlukuni koska harrastin silloin ratsastusta ja hevosillahan on neljä jalkaa. Loogista, eikö?
5 - Perheemme suuruus. Lapset ja vanhemmat mukaanluettuina meitä on yhteensä viisi. Oikein passeli luku. Itsekin salaa haaveilen kolmesta lapsesta. Mitä vanhemmat edestä sitä lapset perässä?
6 - Vietin elämäni ensimmäiset kuusi vuotta Turkissa. Seitsemän vanhana muutimme Suomeen.
7 - Määrä, kuinka montaa kieltä haluaisin osata puhua sujuvasti. Tällä hetkellä onnistuu suomi, turkki ja englanti. Välttävästi myös ruotsi. Näiden lisäksi haluaisin osata venäjää, espanjaa ja ranskaa. Yhteensä seitsemän. Opiskelin aikanaan myös saksaa yhteensä seitsemän vuoden ajan, mutta saksan kieli ei ole koskaan tullut minulle ''läheiseksi'', enkä ole tuntenut samanlaista halua osata sitä toisin kuin edellä mainitsemiani kieliä.
8 - Kahdeksan vuoden ajan harrastin kilpa-uintia. Rakkaasta harrastuksesta tuli elämä, ja vaikka se onkin nyt loppu, tulen aina kantamaan lämpimiä muistoja mukanani. Ei varmaan tarvitse ihmetellä, miksi vesi on niin rakas elementti minulle?
9 - Yhdeksännellä luokalla ymmärsin ensimmäisen kerran kuinka paljon rakastan Turkkia. Siihen astinen elämäni oli pyörinyt pitkälti uinnin ympärillä, mutta kun se loppui ja vapaata aikaa oli yhtäkkiä vaikka muille jakaa, jäi aikaa miettiä mihin sen kaiken ajan haluaa tulevaisuudessa käyttää. Suomi oli siihen asti ollut ainoa rakas maa, Turkin jäädessä hieman etäiseksi, mutta sinä vuonna tilanne muuttui.
10 - Tein vuonna 2013 yhteensä kaksi kymmenen päivän reissua Fethiyeen. Vaikka kymmenen päivää on lyhyt aika, teki silti todella hyvää päästä edes siksi aikaa käymään rakkaassa Fethiyessä. Seuraavaksi pitäisi päästä helpottamaan ikävää Istanbulin kanssa.
11 - Olen ollut aikanaan Suomen ikäkausimestaruusuinneissa yhdestoista 200 metrin perhosuinnissa. IKM- kisat ovat ikään kuin nuorten SM- kisat, joten olen ainakin joskus ollut omassa ikäluokassani Suomen 11. paras 200 metrin perhosessa. Eihän se mitään SM- kultaa ole, mutta suuri saavutus pienelle tytölle!
12 - Olen asunut Suomessa yhteensä 12 vuoden ajan. Vuosien, joista ainoatakaan en antaisi pois. Jokaisen suomalaisen tulisi arvostaa sitä, mitä meillä täällä on. Siniset järvet, vihreät metsät, ja olet vapaa käymään kaikissa niissä.
13 - Asuntomme numero Turkissa on kolmetoista. Toisille se on epäonnenluku, meille se tuo mielettömästi iloa ja onnea.
14 - 14 -vuotiaana tapasin nykyisen parhaan ystäväni täysin sattumalta. Olemme molemmat puoliksi suomaisia ja puoliksi turkkilaisia ja asuimme molemmat Suomessa. Tietenkin aina kesäisin kävimme Turkissa vierailulla. Yhtenä kohtalokkaana kesänä satuimme samalle lennolle. Hän matkusti yksin ja minä sisarusteni ja äitini kanssa. Olimme todella ujoja tuolloin, ja kun äitini huomasi yksinäisen tytön istuskelevan lähtöterminaalissa, hän kehotti minua menemään pitämään hänelle seuraa. Menin ujosti hänen luokseen, moikattiin, ruvettiin juttelemaan, tajusimme että molemmat harrastimme uintia, jutut vain syvenivät ja kesän loputtua ja molempien palattua takaisin Suomeen ruvettiin pitämään yhteyttä päivittäin. Ja se yhteys ei ole vieläkään katkennut.
15 - 15 -vuotiaana aloitin lukion. Tuo vuosi oli hyvin stressaava, koska en päässyt lukioihin joihin olin ensisijaisesti hakenut, hetken jo pelkäsin pääsenkö edes viimeiseen eli viidenteenkään vaihtoehtoon. Onneksi pelko osoittautui turhaksi ja pääsin sisään. Lukion ensimmäinen vuosi oli luultavasti elämäni sekavin ja jollain tapaa huonoin, ja olen iloinen että olen päässyt siitä yli.
16 - 16 -vuotiaana tapasin nykyisen mieheni. Meillä se oli rakkautta ensisilmäyksellä, vaikka moiseen hölynpölyyn en silloin uskonutkaan. Nyt neljä vuotta myöhemmin, voin vain ihmetellä miten tuo edelleen jaksaa seistä vieressä päivästä toiseen kuunnellen samoja narinoita.
17 - 17 kokeilun jälkeen saavutin omat ennätykseni vapaasukelluksessa. Syvyysssukellus ennätykseni on 22 metriä ja hengityksen staattinen pidätysennätys 3min10sek. Ei tietenkään maailman parhaimpien tuloksien joukossa, mutta ne ovatkin minun ennätyksiäni, ja olen hyvin ylpeä niistä koska molemmat olivat kovan työn ja tuskan takana.
18 - 18 vuotta on hyvin odotettu ikä kaikkien nuorten keskuudessa. Niin se oli minullakin, kunnes huomasin että mikään ei oikeastaan muutu. En tuntenut itseäni yhtään sen aikuisemmaksi tai viisaammaksi.
19 - Äitini on ollut 19 -vuotias silloin kun he ovat menneet isäni kanssa naimisiin. Joskus ajattelen, että jos olisin noudattanut samaa tietä, olisin minäkin jo ollut naimisissa vuoden ajan. Vanhempani tapasivat kun äitini oli 18- ja isäni 20 -vuotias, joten he ovat menneet todella nopeasti naimisiin. Toisaalta, mitä sitä odottelemaan jos tiedät toisen olevan se oikea. Ja ainakin heidän kohdallaan se kannatti, muutama vuosi sitten vietettiin hopeahääpäivää, seuraavaksi kultaista odotellessa. Minä taas tutustuin mieheni kanssa jo 16 -vuotiaana, joten ehkä meidänkin aikaimme alkaa pikkuhiljaa tulla.
20 - Haaveilin aina että 20 -vuotiaana tietäisin jo mitä haluan elämältäni, olisin jo päässyt yliopistoon, hyvää vauhtia etenemässä opinnoissa ja kaikki olisi muutenkin mallillaan. Havahduin nyt oikeasti kaksikymppisenä siihen, että en vieläkään tiedä sataprosenttisesti mitä elämältäni haluan, mutta totesin, että tarviiko edes?
21 - Ikä jonka saavutan viiden kuukauden päästä. 21 vuotta. Elämä on vasta aluillaan, ja nyt siitä pitäisi osata ottaa kaikki irti.
Voi vitsi oot kyllä onnekas kun oot saanu asua molemmissa maissa melkeen puolet ja puolet! :) ja noin ylipäätänsäkin, tosi siistiä et on kaks maata, kieltä, kulttuuria yms. Koetko muuten molemmat maat sun kotimaina, vai tuntuuko jompikumpi maa/kulttuuri enemmän tutummalta sulle? :-)
VastaaPoistaPakko myöntää että olen itsekin erittäin onnellinen että on ylipäätään ollut mahdollisuus asua molemmissa maissa. :D Mulla on itse asiassa aika lailla 50/50 suhtautuminen molempiin maihin. Tokihan Suomi nyt tulee aina olemaan se ''tutumpi'' maa, mutta molemmat tuntuu ihan yhtä lailla kotimaalta. :)
PoistaOot tosiaan kyllä tosi onnekas niinku neea sano :)
VastaaPoistaHah, mullakaan ei oo hajuakaan mitä tältä elämältä haluan ja lähinnä että MISSÄ. Mut toisaalta, tarviiko oikeasti vielä tietääkään..
Mä opiskelin aikoinaan ranskaa viis vuotta, ja siitä ei jäänyt sanaakaan päähän :DD sen jälkeen luin espanjaa ja kirjoitin sen ylppäreissä, mutta sitäkään kun ei ole koskaan tarvinut käyttää lukion jälkeen niin helposti unohtuu :(
Joo, mua suorastaan hirvittää ajatus siitä että pitäis pikkuhiljaa jo tietää mitä elämältään haluaa että vois lähtee rakentaan sitä siihen suuntaan? Tai ehkä me pärjätään ihan hyvin näinkin. :D
PoistaToi kielten opiskelu on kyllä just tota! Mulla kävi sama juttu ruotsin ja saksan kanssa, ruotsi nyt on vielä ihan ymmärrettävää kun sitä luin vaan ylä-asteella ja lukiossa, niin se helposti unohtu Turkissa ollessa. Mutta saksa! Sitä sentäs tuli opiskeltua ala-asteelta asti mutta eikö mitä, heti kun sitä lakkas kuulemasta niin kaikki katos sen siliän tien. :D Niin se vaan on että kieltä pitää käyttää jotta se pysyis hyvin muistissa vaikka olis minkälainen kielimaisteri. Voisit kyllä opettaa mulle jotain ranskan ja espanjan perusteita!