perjantai 3. huhtikuuta 2015

-rakkaudesta vaiko rahasta-

Luin jonkin aikaa sitten artikkelin Hesarista liittyen lama-ajan lapsiin ja siihen kuinka ainakin yksi näistä lapsista valitsi ammattinsa puhtaasti palkan ja arvostuksen perusteella. Tätä lukiessani teksti kuulosti omaan korvaani jotenkin hiukan liian tutulta, ja sitten se kolahti. Tämähän on ihan arkipäivää Turkissa edelleenkin. Me Suomessa olemme tottuneet siihen että jokainen saa vapaasti valita ammattinsa ja kaikkia kannustetaan tekemään juuri sitä työtä mitä rakastaa. Jokaisella on yhtälailla samat mahdollisuudet käydä kouluja ja päästä sisään opiskelemaan alaa jota haluaa, ja hyvin harva valitsee ammattinsa pelkästään palkan perusteella. Toki heitäkin varmasti on, mutta yleinen ajatusmaailma Suomessa ei ole sama. Meillä lapsesta asti kaikille toitotetaan että tehkää valintanne sen mukaan mistä pidätte, ei sen mukaan paljonko rahaa siitä voi tienata.






Suomessa hyvin harvoin kuulee kenenkään sanovan että opiskelee jotain alaa vain koska äiti tai isä niin halusivat, tai koska pääsi opiskelemaan vain sitä alaa. Tai kun kysyy perusteita sille miksi on jonkun alan valinnut, niin harvoin kuulee että kukaan halusi turvata elämäntasonsa opiskelemalla jonkin mukavasti tienaavan ammatin. Kaiken kaikkiaan me olemme hyvin vapaita valitsemaan juuri niin kuin haluamme ja nimenomaan juuri sen mukaan mitä haluamme. Koska tietyntasoinen elintaso on Suomessa turvattu kaikille, oli se oma ammatti sitten mikä tahansa.






Turkissa asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Ensinnäkin täällä pääsykokeet yliopistoihin ovat aivan toista luokkaa Suomen kanssa. Suomessahan jokaisella yliopistolla on omat pääsykokeensa jokaiselle alalle, eli opiskelet vain sen alan pääsykokeisiin jota haluat päästä opiskelemaan. Turkissa taas pääsykoe on sama kaikkiin yliopistoihin, ja siitä saadun pistemäärän mukaan voit valita oman alasi. Koska Turkissa yliopistoja on lähemmäs 200 (tarkalleen ottaen 181, joista vielä osa on yksityisiä ja osa valtion omistamia), on täällä tasoerot valitettavasti arkipäivää. On hyviä yliopistoja ja on huonoja yliopistoja. Luonnollisesti jokainen haluaa opiskella hyvässä yliopistossa, ja näiden pisterajat ovat tottakai korkeampia.





Sen lisäksi että hyvillä yliopistoilla on korkeammat pisterajat, vaihtelevat nämä rajat myös sen mukaan mitä haluat opiskella. Esimerkiksi mikäli haluat lääkäriksi, juristiksi tai diplomi-insinööriksi, niin opiskelemaan juuri näitä aloja pääsee ainoastaan korkeimmilla pistemäärillä. Lääkäriksi vaaditaan kaikkein korkein pistemäärä. Joka vuosi tähän yliopistojen yhteiseen pääsykokeeseen osallistuu hieman yli 2 miljoonaa opiskelijaa, ja päästäkseen opiskelemaan lääketiedettä hänen tulisi olla ensimmäisten 10 000 parhaan joukossa. Karua, eikö?






Turkissa ei myöskään vanhoillisimmilla ihmisillä ole käsitystä siitä että jokaisen tulisi tehdä juuri sitä työtä mitä rakastaa ja yrittää olla paras siinä. Nuorisolla käsitykset ovat jo alkaneet muuttua, mutta vanhemmat ja isovanhemmat ovat vielä siinä uskossa että lasten olisi hyvä hankkia arvostettu ammatti, kuten yllä mainitut juristi tai lääkäri. Jos esimerkiksi oma lapsi menestyy pääsykokeissa hyvin ja pääsee vaikka ensimmäisten kymmenen tuhannen parhaan joukkoon, eikä hän valitsekaan lääketiedettä vaan jonkin alan joka vaatii paljon vähemmän pisteitä, vaikkapa jotkin kieliopinnot, häntä tullaan pitämään aivan hulluna. Miksi kukaan nyt ikinä valitsisi mitään muuta alaa, jos kerran pisteet riittävät lääketieteelliseen? Sitä joutuu puolustelemaan puoleen ja toiseen. Vanhempien kyläillessä toistensa luona, tällaisessa tilanteessa kuulee aina vanhempien mainitsevan vähintäänkin yhdessä sivulauseessa että niin, kyllä sen meidän maijan pisteet olisivat riittäneet lääkikseen mutta hänpä valitsikin ranskan opinnot. Tällä yritetään todistella sitä että kyllä meidän likalla olisi riittänyt älliä vaikka lääkäriksi mutta hän itse ei halunnut.






Vaikkakin todellisuuden nimissä on kyllä pakko mainita että hyvin harvoin tulee vastaan ketään jolla olisi pisteet riittäneet lääketieteelliseen mutta ei olisi sinne lähtenyt. Täällä sitä pidetään korkeimpana saavutuksena opiskelijalle, mikä taas johtaa siihen että täällä läheskään kaikki lääkärit eivät tee työtään siksi että siitä pitäisivät vaan siksi että työ on varmaa ja palkkakin kohdillaan.






Realiteetit ovat valitettava tosiasia Turkissa edelleenkin, Suomessa kun kenenkään ei ole enää pakko valita ammattiaan sen mukaan paljonko siitä tienaa. Aihe on nyt taas ajankohtainen, nykyisten lukiolaisten valmistautuessa täällä pääsykokeiden toiseen osaan ja jännittäessä mihin yliopistoon kukakin pääsee. Meikälläkin sama jännitys toki päällä, onhan meillä Suomessakin pääsykokeet enää muutaman kuukauden päässä, mutta myönnettäköön että meillä luettava materiaali tuntuu aivan naurettavalta verrattuna turkkilaisiin tovereihin. Lukujen lomassa kävin kiertelemässä aivan ihanaa aluetta Istanbulissa nimeltään Balat, joka on itse asiassa yksi Istanbulin vanhimpia asutuksia. Kuvat siis tältä retkeltäni.

14 kommenttia:

  1. Mulla on täällä yks kaveri joka ois halunnut opiskella tietokoneinsinööriks mutta vanhempien "toiveesta" opiskelee tällä hetkellä lääkäriksi. Kuulemma ensimmäinen vuosi maistu ihan puulta mutta kyllä siihen opiskeluun sitten tottu ja nyt lääkäriks opiskeleminen on kuulemma jo "ihan kivaa" kun ajatukseen tottu. Jotenkin tuntu aika kauheelta et opiskelee sitä mitä vanhemmat toivoo. En vois kuvitellakkaan opiskelevani sellasta alaa mikä ei pätkän vertaa kiinnosta vaan siks että se tekis vanhemmat iloseks tai tosi ylpeiks. Toisaalta täällä kyllä ymmärrän sen että vaakakupissa joillain painaa enemmän se raha kun viihtyvyys mutta jotenkin näin suomalaisen näkökulmasta tuntuu aika hurjalta :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on myös ystävä joka olisi halunnut opiskella kauppatieteitä mutta ympäristön painostuksesta lähti sitten lääketieteelliseen kun pisteet kerta riittivät. Ei hän sitä vihaa, mutta ei myöskään tee samalla tavalla intohimoisesti kuin ehkä vapaaehtoisesti opiskelemaan lähtenyt tekisi. Kyllä se vaan näin suomalaisen näkökulmasta tuntuu hullulta että lähtisi opiskelemaan jotain alaa jota ei itse ensisijaisesti halunnut, vain siksi että vanhemmat/muut niin halusivat tai koska siitä tienaa hyvin. Koska siinä on sitten loppuelämän ammatti siinä, Turkissa kun ei samalla tavalla uudelleenkouluttauduta niin kuin Suomessa voi tehdä nykyään..
      Vaikkakin ymmärrän kyllä senkin että täällä raha määrää ja määrittelee hyvin pitkälle kuka kukakin on, ja jos haluaa elää vähintäänkin tyydyttävän tasoista elämää olisi hyvä olla jonkilainen koulu takana. Mutta ei se sitä silti muuta että se on väärin, kyllä jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tehdä juuri sitä työtä mistä pitää. Äh, voisin jatkaa tätä vaikka kuinka loputtomiin. :D

      Poista
  2. Hyva kirjoitus ja niin totta, taalla ollaan ihan erilaisten kysymysten aarella kun mietitaan opiskelupaikkaa ja tosiaan kun siihen on tapana sotkeutua koko suvun eika paatös ole vain nuoren vaan yhteisön. Toisaalta työmaailma on niin armoton etta jokaisella on tietysti paineet oman lapsen tulevaisuudesta, raha ja asema maaraa niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan sehän siinä juuri onkin että nuori ei yksin sitä päätöstä tee vaan yleensä koko perheellä on näppinsä pelissä. Mutta niin kuin sanoitkin niin työmaailma on armoton ja jokainen haluaa parhaan mahdollisen tulevaisuuden lapselleen, ja turkkilaisittain ihaillun helpon elämän tavoittelussahan täällä avittaa parhaiten mikäpä muukaan kuin raha.

      Poista
  3. Joo tuntuu että Turkissa ei aina osata arvostaa kaikkia ammatteja. Itekin kun opiskelen matkailualaa, niin monet vaan nauravat ja kyselevät, mikä musta tulee? Turkissa samoja töitä vois tehdä ilman opiskelemista. Kumpa sielläkin ihmiset voisivat valita ammattinsa oman kiinnostuksen mukaan ilman kenenkään painostamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan, täällä ei valitettavasti suurinta osaa ammateista arvosteta toisin kuin Suomessa. Arvostettuihin ammatteihin taitavat kuulua oikeastaan ainoastaan nuo kolme yllä luettelemaani ja opettajat vielä lisäksi, loput ammatit ovat turkkilaisille ikään kuin ''samaa massaa'', kunhan tekee jotta saa leivän pöytään. Kyllähän täälläkin asenteet muuttuvat nuorison myötä, se vaan on tuskallisen hidasta.

      Poista
  4. Suurin osa turkkilaisista mitä mä tiedän on insinöörejä. Lähes kaikki poikaystävän kaveritkin opiskelee jonkin näköisiks insinööreiksi, mikä välillä ihmetyttää. Jos kaikki opiskelee samaa niin miten millään kaikille voi löytyä oman alan töitä? Tietysti Turkki on iso maa, mutta silti ei kaikki taidakaan päätyä insinööreiksi vaikka sitä olis opiskellu.

    Usein poikaystävän äiti vihajilee, että miks en opiskelis opettajaks. Haen siis opiskelemaan psykologiaa, mikä ehkä ei oo 'yhtä hyvä' kuin opettajan opinnot. Tietty ne ajattelee vaan mun parasta, mutta kun mä tiedän mitä oikeesti haluan niin sekoo vaan ajatukset kakista ehdotuksista.

    Ja se vielä on muuten aika eri Turkkiin kun oon ymmärtänyt, että lähes kaikki menee siellä samantien lukiosta yliopistoon? Mulla on lukiosta valmistumisesta jo muutama vuos niin tuntuu, että välillä sitä ihmetellään miks en oo vielä opiskelemassa.. Mutta toisaalta ehkä ei voi olettaakaan, että kaikki, varsinkaan vanhemmat ihmiset, täysin ymmärtää, kun niillä on niin erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo että täällä löytyy insinöörejä vaikka muille jakaa, vähän joka alalla tuntuu olevan omat insinöörinsä. :D Kummasti vaan töitäkin riittää, vaikka niin kuin sanoit niin suurin osa insinööreiksi opiskelleista ei päädy tekemään oman alansa töitä, itsellänikin muutama tällainen tuttu.

      Vihjailukin on sellainen asia että sitä joutuu valitettavasti sietämään vähän siellä sun täällä, jokaisen mielestä kun olisi hyvä että opiskelisi ns. ''kunnon ammatin'', tuo psykologia kun on tullut turkkilaisille tutuksi kunnolla vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana niin eivät osaa siihen sanoa oikein juuta eikä jaata. Onhan se kuitenkin harmillista jos itse tietää mitä haluaa opiskella mutta ei saa muilta siihen tarvittavaa tukea, vaikka varmasti hyvää tarkoittavatkin. Pitää vaan yrittää pitää pää kylmänä ja mennä sen mukaan mikä tuntuu oikealta.

      Itselläni on myös sama homma tuon opiskelun suhteen, Turkissa tosiaan on niin että täällä jatketaan suoraan lukiosta yliopistoon mikäli on aikomus opiskella, välivuosia ei liiemmin tunneta ja jos on niin sekin sen takia että pisteet eivät olisi riittäneet opiskelemaan sitä alaa jota haluaisi, eikä siksi että itse haluaisi pitää välivuoden. Heitäkään ei ole kovin paljoa, ikäiseni täällä Turkissa valmistuvat tänä vuonna, joten kyllä se saa aikaan kummeksuvat reaktiot muissa kun kuulevat että meikäläinen vasta aloittaa opiskelut. Onneksi meillä Suomessa ei ole samalla tavalla ikään sidottua opiskelu enää nykyään.

      Poista
    2. Toisaalta tosta painostuksesta myös näkee, että ne vanhemmat välittää. Ja uskon, että ovat onnellisia mun puolesta kun pääsen opiskelemaan, oli se sitten mitä vaan.

      Jep, itse oon saman ikäinen ja poikaystäväkin valmistuu nyt. Vähän jotenkin tulee paineita, että nyt viimestään pitäis päästä opiskelemaan. Mutta oon samaa mieltä, että on hyvä ettei täällä Suomessa se ole niin ikään sidottua.

      Poista
    3. Ja piti vielä kysyä, että mitä ootkaan hakemassa opiskelemaan? :) En muista onko tullut ilmi jossain postauksessa.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Voi kauhistus, viimeisin kommenttisi on näköjään jäänyt kokonaan huomaamatta! Alunperin tarkoitukseni oli tosiaan hakea Helsingin yliopistoon opiskelemaan maailmanpolitiikkaa, kirjoitin juuri uudemman postauksen jossa myös kertoilin että mieleni on sittemmin ehtinyt muuttua ja tänä vuonna haenkin kokonaan eri alalle. :)

      Poista
  5. Todella mielenkiintoinen postaus! Kuulostaa samalta myös avioliittojen suhteen, kun katselee television puolisonhakuohjelmia niin kyllä siellä kovasti painottuu ammatit, tulot ja perheen mielipiteet. Ei se rakkaus näytä olevan ollenkaan pääosassa, kunhan on siinä mukava lisä jos muut jutut osuu kohdalleen.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin aihe on mielenkiintoinen, tästähän voisi jatkaa vielä ihan lukio- ja peruskoulutasolle asti, niin paljon eroavaisuuksia tuntuu löytyvän. :D Ja ihan totta, sama homma jatkuu myös avioliittojen kanssa. Turkin realiteetit tuntien jokainen yrittää tehdä sen päätöksen ennemmin järjellään kuin sydämellä, siinä painaa vaakakupissa enemmän puolisoehdokkaan varallisuus, tulot ja omaisuus noin ylipäätään enemmän kuin tunteet. Niin kuin sanoit niin rakkaus on vain mukava lisä jos kaikki muut kriteerit täyttyvät. Toki poikkeuksiakin löytyy, toivon mukaan ajan kanssa ajatusmaailma muuttuu kokonaan eikä kenenkään olisi pakko valita kumppaniaan varallisuutta ajatellen.

      Nuo mainitsemasi ohjelmat ovat muuten mukavaa ajanvietettä, siellä kun sopivan puolisoehdokkaan sattuessa kohdalle ensimmäiset kysymykset kaikilla tuntuvat olevan ''Onko omistusasuntoa? Autoa? Mikä palkka?'', selvästikin siis rakkautta ensisilmäyksellä. :D

      Poista

Antakaa ajatuksen virrata, pistäkää kommenttia tulemaan!

Yorumlarınızı saklamayın, düşüncelerinizi yazıya dökün!