torstai 11. syyskuuta 2014

-päivä Suuressa basaarissa-

Aamupalan jälkeen lähdimme siis yksissä tuumin kohti Suurta basaaria. Helpoiten basaarille pääsee ratikalla, jota mekin päädyimme käyttämään. Ratikalle oli jonkun verran käveltävää Konak kahvilasta, mutta eihän pieni reippailu aamusta ole pahaksi. Niinpä otimme suunnaksi ratikkapysäkin ja teimme pienin lenkin Istanbulin kujia ihaillen. Ja niissähän riittää ihailtavaa! Löytyy erilaisia graffiteja, kauniita parvekkeita, tauluja, saippuakauppiaita, simit-myyjiä sekä sekalainen sortti taksikuskeja. Ja tietenkin jokainen niistä on pakko kuvata.











Istanbuliin ei pysty tutustumaan vain kiertelemällä nähtävyyksiä. Istanbul pitää pystyä kokemaan kaikkine mausteineen. Siihen kuuluvat niin rosoiset kujat, likaiset kadut kuin meluinen liikennekin. Jos vain aikaa löytyy, pidän eri kaduilla päättömästi haahuilusta. Silloin löytää yleensä ne kaikista kauneimmat paikat. Aina tähän ei kuitenkaan ole aikaa, joten silloin vain tyytyy katselemaan maisemia reitin varrella, niin kuin mekin nyt teimme. Nytkin päädyimme nopeasti ratikkapysäkille, josta matka Suurelle basaarille kesti noin vartin verran. En ikinä lakkaa ihastelemasta sitä, kuinka kauniita vanhat rakennukset ovatkaan. Nykyään tuntuu siltä että uusissa rakennuksissa tärkeintä on vain käytännöllisyys, eikä ollenkaan visuaalisuus. Kaikki ne pienet yksityiskohdat on unohdettu. Hyvänä esimerkkinä Suomen betonilaatikkotalot. Niistä on kauneus kuulkaa kaukana.









Todella harvoin tulee käytyä Suuressa basaarissa, viimeksi varmaan yli viisi vuotta sitten. Mutta aina siellä on yhtä paljon ihmeteltävää. Vai mitä sanotte, eikö teillä mene tässä silmät ristiin? Basaarista voi löytää rehellisesti varmaan mitä vaan. Astioita astioita kaipaaville, mausteita toisille, makeisia, mattoja, tekstiilejä, matkamuistoja, koriste-esineitä, lista jatkuu loputtomiin. Se tavaran (ja väen) runsaus saa pienen ihmismielen äkkiä pyörälle.








Tämä on muuten yksi niitä alueita, missä huutelua joutuu sietämään. Ei sellaista flirttailevaa huutelua, vaan nimenomaan myyntihuutelua. Se nyt kuuluu turkkilaiseen kaupitteluhenkeen muutenkin, ja siihen osaa valmistautua kun tietää minne on menossa. "Hi pretty lady, want to buy a leather bag?" tai "hello where are you from" saattaa kuulla melkein jokaisesta liikkeestä. Eivätkä nämä myyjät hetkahdakaan vaikka vastaisit takaisin turkiksi, he kun ovat tottuneita siihen että basaarissa käy sekä turkkilaisia että ulkomaalaisia. Ja jos tähän kaikkeen huuteluun kyllästyy, löytyy basaarista myös pieniä sisäpihoja kahviloineen (joita en tietenkään kuvannut) joissa voi käydä välillä hengähtämässä!





Suuri basaari on nimensä mukaisesti suuri, käytäviä löytyy jossei satoja niin ainakin kymmeniä, joten kannattaa varata paljon aikaa ja mukavat kengät jalkaan. Käynti on kuitenkin vaivansa väärti, joten mikäli avautuu mahdollisuus basaarissa vierailla, kannattaa siihen tarttua. Meidän päivämme loppui aikalailla tähän, olimme kaikki sen verran naatteja että köpöttelimme kiltisti takaisin kotiin lepäämään. Olihan minulla vielä loppuviikko aikaa ihailla rakasta Istanbuliani.


tiistai 9. syyskuuta 2014

-aamupala Istanbulin kattojen yllä-

Ensimmäisenä päivänä Istanbulissa päätimme lähteä pikkuveljeni ja äitini kanssa käymään Kapalıçarşıssa eli Grand Bazaarissa. Koska siellä kiertely vaatii veronsa ja siihen tuhlaantuu yleensä useampi tunti, päätimme myös aloittaa aamun käymällä ensin kunnon aamupalalla Galata tornin lähettyvillä sijaitsevassa Konak kahvilassa.







Kyseisen kahvilan hintataso on todella korkea verrattuna perus kahviloihin, maksoimme kolmen hengen syötävistä ja juotavista yhteensä noin 80 liiraa eli noin 30 euroa. Toki eihän Suomessa 10 euron aamupala ole kallis sinänsä, mutta Turkin hintatasoon verrattuna se on. Ruoka on kyllä hyvää, ei moitteita siihen suuntaan, mutta ruokaakin enemmän suosittelen paikkaa nimenomaan vain ja ainoastaan näköalansa puolesta. Voi pojat mitkä näkymät! Kahvila sijaitsee kesäisin ainoastaan kattoterassilla, jossa voit nautiskella teetä samalla kun ihailet näkymiä Istanbulin yllä.







Vaikka hintojensa puolesta täällä ei ihan viikoittain viitsikään käydä, niin ehdottomasti haluan piipahtaa aina vähintäänkin kerran kun olen käymässä Istanbulissa. Toinen suosikkini taas sijaitsee Bosporin rannalla, ja sielläkin itse asiassa ehdin käydä viime reissuni aikana, joten varmasti kerron siitäkin tarkemmin. Näköjään aika ruokapainoitteisia nämä minun reissuni? 








Täällä voi hyvin vierähtää tunti tai pari istuskellessa, eikä ajankulua edes huomaa. Itse tilasin syötäväksi sahanda yumurtaa eli paistettuja kananmunia sekä juotavaksi limonataa eli limonaadia. Jostain kumman syystä en ole moneen vuoteen nähnyt Suomessa ollenkaan myytävän limonaadia missään, mutta Turkissa tätä on kesäisin saatavilla melkein jokaisessa kahvilassa ja ravintolassa. Suosittelisin jokaista maistamaan tätä ainakin kerran, ei purkissa myytäviä valmislimonaadeja vaan nimenomaan näitä itse tehtyjä. Yleensä sekaan heitetään muutama mintunlehti antamaan vähän makua, ja voilà!








Tältä siis näytti ensimmäisen päivämme aamupala Istanbulin kattojen yllä. Voin kertoa, että en meinannut saada tarpeekseni maisemien ihailusta, suorastaan imin itseeni Istanbulia minkä ehdin. Täytyy sanoa, että tämä oli täydellinen aloitus mukavalle päivällemme joka siis jatkui Grand Bazaarin käytäviä pitkin seikkaillessa. Kaiholla nyt katselen näitä kuvia, onneksi ei enää kauaa niin pääsen taas takaisin näihin maisemiin.



maanantai 8. syyskuuta 2014

-paluu juurille-

No niin, aloitetaanpas sitten Turkin matkan purkaminen. Ensimmäiseltä viikolta ei ole paljoakaan kuvamateriaalia, koska niin kuin sanoin, ensimmäisellä viikolla oli bayram eli ramadanin päättymisjuhla, jonka ajaksi ajoimme pieneen kylään nimeltä Mucur josta isäni on kotoisin. Bayramin aikaan Turkissa on tapana käydä kyläilemässä vanhempien sukulaisten luona, ja nyt en siis puhu mistään Suomen tyylisistä kahvitteluista. Oi, ei.





Bayram päivänä saatat käydä kylässä parhaimmillaan kymmenessä eri paikassa; jokaisessa paikassa sinulle tarjotaan vähintään teetä, joskus myös turkkilaista kahvia, ja mukana tulee aina jotain syötävää, sekä makeaa että suolaista. Ensimmäisessä, toisessa ja vielä kolmannessakin paikassa se on ihan ok, mutta kun olet ehtinyt kiertää jo kuusi eri taloa, alkaa maha protestoida vastaan. Ja yritäpä selittää sitä talon emännälle; ei pienintäkään mahdollisuutta. Verinen loukkaantuminen seuraa automaattisesti syömättä jätettyjä ruokia. Niinpä pakon sanelemana pistät joka paikassa edes vähän jotain suuhun. Aamu kymmeneltä aloitetut vierailut päättyvät noin yhden aikaan yöllä, jonka jälkeen sama rumba odottaa sinua seuraavana päivänä, kolmen päivän ajan, bayram kestää nimittäin kolme päivää.





Koska koko ensimmäinen viikko meni lähinnä juostessa paikasta toiseen, ei minulla ole paikan päältä ollenkaan kuvia, mikä nyt jälkeenpäin harmittaa. Kyllä sitä varmasti olisi ollut (ehkä?) sekunti aikaa pysähtyä ottamaan kuvia ympäristöstä, niin harvoin kun siellä tulee käytyä. Sen sijaan otin kuvia ajomatkalla sinne ja takaisin, menimme nimittäin koko matkan Istanbulista Mucuriin autolla. Reissu kesti noin seitsemisen tuntia, mutta oli täysin sen väärti. Jos rehellisiä ollaan, niin tykkään matkustaa Turkin sisällä paljon mieluummin autolla kuin lentokoneella. Loppujen lopuksi välimatkat eivät ole mitenkään mahdottomia ja siinä samalla tulee nähtyä aivan mielettömän hienoja maisemia ja paikkoja, jotka lentokoneella matkustaessa jäisivät täysin näkemättä. Kaikki kuvat on siis otettu auton kyydissä, minkä takia osa on hiukan heilahtaneita, mutta tärkeintä on että se hyvä tunne ja henkeä salpaavat näkymät välittyvät myös sinne eteenpäin.





Reissu oli itselleni kaikin puolin erittäin tunteikas. Ei pelkästään siksi, että isäni on sieltä kotoisin, vaikka se onkin yksi suurimmista syistä. Se, kun kävelet niitä samoja katuja pitkin joita isäsi on kävellyt lapsena, tai se, että kurkkaat sisään talon ikkunasta jossa isäsi perhe ennen asui. Se jos mikä palauttaa maan pinnalle. Vaikka elämässä kävisi mitä, aina pitää muistaa se mistä on lähtöisin. Kävimme myös deden (isän isä) ja babaannen (isän äiti) haudoilla. En ikinä saanut mahdollisuutta tutustua dedeen; hän menehtyi pari vuotta ennen kuin minä ehdin syntyä. Babaannen kanssa ehdimme kyllä nähdä, mutta hänkin nukkui pois ennen kuin ehdin täyttää edes kymmenen, eikä minulla siis ole hänestäkään kummoisia muistikuvia. Toivoisin kovasti että olisin saanut mahdollisuuden kasvaa molempien isovanhempien kanssa, mutta aina ei mene elämässä nallekarkit tasan. Sen sijaan yritin ammentaa tästä reissusta kaiken heihin liittyvän; missä moskeijassa dede kävi, mistä marketista babaanne osti ruokatarvikkeet, missä koko perhe asui, missä kävi koulua. Kaiken kaikkiaan, tämä reissu oli kirjaimellisesti paluu juurille.



lauantai 6. syyskuuta 2014

-mukana pelissä jälleen-

Hei taas pitkästä aikaa kaikki elävät olennot ruudun toisella puolella! Olen viimeksi kirjoitellut yli kaksi kuukautta sitten, ennen kuin lähdin reissuun Turkkiin. No, tässä välissä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, jonka takia päätin että blogi saa nyt odottaa kunnes aallot meressä hiukan laantuvat ja on aikaa ankkuroida taas uusia tekstejä kirjoittamaan. Käytän tässä kuvituksena kuvia Suomen kotipihasta, koska haluan säästää Turkki-kuvat myöhempiin postauksiin.





Niin kuin aikaisemminkin olen ehtinyt kertomaan niin opiskelupaikkaahan ei nyt sitten minulle yliopistosta irronnut. Sen jälkeen kun tulokset julkistettiin, alkoi kuumeinen pohtiminen siitä mitä seuraavana vuonna tulen tekemään. Töissä en halunnut jatkaa, koska vaikka työ olikin ihan mukavaa ja töitä ei ole helppo löytää näinä aikoina, se ei kuitenkaan ollut se juttu mitä haluan tehdä lopun ikääni. En siis halunnut tuhlata yhtä vuotta elämästäni ja myöhemmin sitten katua sitä etten tehnyt mitään. Niinpä irtisanoin itseni töistä 1.9 alkaen eli olen ollut nyt hyvää vauhtia melkein viikon työttömänä. Vaikka ajatus aluksi hiukan ahdistikin, on itse asiassa aika mukavaa että ei ole enää päivittäin paikkaa jossa on pakko olla tietyin kellonajoin, eikä tiedä mitä tekee ensi tai sitä seuraavassa kuussa.





Kolmen viikon lomani Turkissa sujui todella hyvin. Ensimmäisenä viikkona oli bayram, jolloin juhlistettiin ramadanin loppumista. Täksi ajaksi menimme isäni kotikylään jossa olen viimeksi vieraillut varmaan 10 -vuotiaana. Oli todella mukavaa päästä näkemään sukulaisia joita ei ole pitkään aikaan nähnyt ja kierrellä katuja joista koko suku on lähtöisin. Toisen viikon vietin kokonaan Istanbulissa, jolloin tuli kierreltyä koko vuoden edestä kaikki mahdolliset nähtävyydet ja kadut ja kujat. Kolmannen ja viimeisen viikkoni taas vietin Fethiyessä paremman puoliskoni luona. Kaiken kaikkiaan matka oli hyvin onnistunut, ja tulenkin kertomaan retkestä tarkemmin erillisissä postauksissa.





Tuon matkan aikana kuitenkin vahvistui yksi päätös yli muiden. Tulen viettämään seuraavan vuoden Turkissa, vaihdellen Istanbulissa ja Fethiyessä. Tarkoitus olisi lähteä tämän kuun 12. päivä, koska tuttavallani on häät 14. päivä joihin olen luvannut osallistua. Lähtöön on siis enää viikko aikaa, ja aijonkin käyttää tämän viikon hyvin hyödyksi Suomea hyvästellen. Tervetuloa siis kaikki seuraamaan vuottani Turkissa, saa nähdä minne kaikkialle tieni johtaa. Nyt kuitenkin kirjoittelen postaukset vielä kuukauden takaisesta Turkin matkastani ja viimeisistä päivistä Suomessa. Yritän tässä myös par'aikaa muokata blogin ulkoasua hiukan, joten älkää ihmetelkö jos kaikki näyttävät olevan päin prinkkalaa. Hasta la vista!